Vätsäri – Øvre Pasvik

Vätsärin erämaa-alue, Suomi – Øvre Pasvikin kansallispuisto, Norja

1550 km2 suuruinen Vätsärin erämaa-alue sijaitsee suurimmaksi osaksi Inarinjärven ja Norjan rajan välissä sisältäen myös lukemattomia itäisen Inarinjärven saaria. Suojelualue jatkuu Norjan puolella 119 km2 suuruisena Øvre Pasvikin kansallispuistona. Monista muista Lapin suurista suojelualueista poiketen täältä puuttuvat korkeat tunturit; korkeus merenpinnasta ulottuu noin 90 metristä 353 metriin (Rajapää).

Hiukan yli puolet alueesta on metsää. Vätsäri – Øvre Pasvik (68,9–69,6 ° pohjoista leveyttä) on osa yhtä maailman pohjoisimmista metsäalueista; Pohjois-Amerikassa ei missään kasva metsää yhtä pohjoisessa1, mutta Keski- ja Itä-Siperiassa on alueita, missä etenkin lehtikuuset (Larix spp.) muodostavat metsiä vielä pohjoisempana2. Täällä avoimen metsän muodostavat lähes pelkästään vain kaksi puulajia: mänty (Pinus sylvestris) ja tunturikoivu (Betula pubescens var. pumila). Männiköt ovat matalahkoja (kuva alla) ja tunturikoivikot vielä matalampia. Muut, harvinaiset, puulajit ovat siperiankuusi (Picea obovata), lapinrauduskoivu (Betula pendula var. lapponica), kuolanharmaaleppä (Alnus incana subsp. kolaënsis), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), pohjantuomi (Prunus padus subsp. borealis), haapa (Populus tremula), raita (Salix caprea) ja outapaju (Salix myrsinifolia subsp. borealis). Siperiankuusen pohjoinen puuraja kulkee alueen poikki. Aluskasvillisuus on pääosin matalaa varvikkoa. Vanhimmat männyt ovat alle 400-vuotiaita 3. Nykyisten männiköiden valtapuut ovat syntyneet pääasiassa 1700-luvun puolivälissä, jolloin oli pitkä lämmin ilmastovaihe, ja metsäpalot olivat tavallisia ja laajoja3. Maapuita ja keloja on paljon, mutta rannoilla suosittujen leiripaikkojen lähellä ne on poltettu loppuun. Tunturikoivikoita on vähemmän. Tunturimittarien (Epirrita autumnata) massaesiintymä 1960-luvulla vei 80 % tunturikoivuista, sitä edesauttoivat kylmät kesät3. Melko säännöllisesti noin 10 vuoden välein4 toistuvien tunturimittarituhojen lisäksi porojen laidunnus ja kulontorjunta vaikuttavat siihen suuntaan, että tunturikoivikot vähenevät entisestään3. Vätsärin koillisosa on lähes puutonta, kallioista ylänköä3. Soita on myös paljon, etenkin alueen eteläosassa3. Sademäärä on noin 350–480 mm/v ja vuoden keskilämpötila noin -1–1 °C. Kallioperän muodostavat pääasiassa graniitit ja gneissit3. Maaperät ovat köyhiä.

Matalaa mäntymetsää

Øvre Pasvikin metsät ja suurin osa Vätsärin metsistä on hakkaamatonta metsää – yhteensä hakkaamatonta metsää on yli 700 km2 – mutta Vätsärin eteläosan, Kessin, männiköistä on poistettu suurimmat puut 1920-luvulla, ja tämä osa (13 % koko Vätsärin metsistä) on edelleen ”luonnonmukaisten” hakkuiden piirissä3. Øvre Pasvik on samalla Norjan suurin luonnontilaisten metsien alue. Syynä erämaan säästymiseen ovat Inarinjärvi pitkine vuonoineen, valtakunnan (myös Venäjän) rajat, vaikeahko maasto ja tiettömyys3. Vaikka suurimmassa osassa aluetta ei ole ollut hakkuita, ihminen on silti vaikuttanut alueeseen. Metsäpalojen torjunta aloitettiin Suomen puolella 1920-luvulla, ja sen jälkeen niitä ei ole ollut lainkaan3. Øvre Pasvikissa viimeinen metsäpalo oli vuonna 1945. Sitä ennen metsät ovat palaneet noin 100 vuoden välein3, tosin osa kuloista on todennäköisesti saanut alkunsa ihmisen toiminnasta. Aluetta käytetään porojen laiduntamiseen3. Inarinjärvi on säännöstelty3 (mutta siitä huolimatta hyvin kaunis, kuva alla). Inarinjärven ranta-alueella on myös yksityisalueita rakennuksineen3. Metsästys on sallittu suurimmalla osalla alueesta, mutta sitä harjoitetaan lähinnä Inarinjärven rantamaissa3.

Inarinjärvi. Oikealla Koutukinsaari

Alue sopii erinomaisesti melontaan ja erämaavaelluksiin. Øvre Pasvikissa on kauniiden järvien verkosto, joilla moottoriveneily on kielletty. Inarinjärvellä on myös moottoriveneitä, muttei häiriöksi asti. Metsät ja rannat ovat hyvin kivikkoisia. Liikkuminen ja telttailu on kaikkialla sallittu. Kanootin voi vuokrata sekä Inarinjärvelle että Norjan järville (Øvre Pasvikiin: kokeile https://pasvikcamping.no/, vain intiaanikanootteja).

KR

Lähteet:

  1. Larsen, J. A. (1980): The Boreal Ecosystem. Academic Press.
  2. Hytteborn, H., Maslov, A. A., Nazimova, D. I. & Rysin, L. P. (2005): Boreal Forests of Eurasia. In Andersson, F.: Ecosystems of the World 6: Coniferous Forests. Elsevier.
  3. Vätsärin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelma (2008). Metsähallitus.
  4. Neuvonen, V. M., Kosonen, P. & Vuokko, S. (toim.) 1989: Suomalainen luonto. Valitut palat.