Makaronesia

Makaronesiaksi kutsutaan biogeograafista aluetta, joka koostuu Kanarian, Selvagensin, Madeiran, Azorien ja Kap Verden saariryhmistä¹. Vaikka Makaronesia ei kuulu tämän sivuston varsinaiseen alueeseen, se on erityisen kiinnostava sillä se sisältää ainoat kosteat ikivihreät lehtimetsät Euroopan lähialueilla. Myös Välimerenalueella kasvaa ikivihreitä lehtimetsiä, mutta nämä ovat nahkealehtisiä metsiä alueilla, joilla on pitkä kuiva ja kuuma kesä. Myös Makaronesian saarilla rannikkoalueet ovat kuivia, mutta ylempänä koillispasaatien pilvivyöhykkeessä sumusta tiivistyvä vesi kompensoi vähäistä sademäärää kesällä eikä varsinaista kuivuuskautta ole². Tällä kostealla vyöhykkeellä kasvava laakerimetsä, ”laurisilva”, sisältää myös Makaronesian kaikkein koskemattomimpina säilyneet metsät. Laakerimetsä on köyhtynyt jäänne samankaltaisista metsistä, jotka myöhäisenä tertiäärikautena peittivät laajoja alueita Välimerenalueella mutta hävisivät sieltä kesien kuivumisen myötä¹.

Kuivemmilla rannikkoalueilla kasvillisuus koostuu avoimesta ja matalasta metsästä, pensaikosta ja ruohikosta^{3 4}. Korkeimmat alueet ovat myös kuivia, koska ne ovat pilvivyöhykkeen yläpuolella⁶, niiden kasvillisuus on pensaikkoa³. Kanariansaarilla laakerimetsän yläpuolella kasvaa kanarianmännyn (Pinus canariensis) muodostama havumetsävyöhyke³. Jos Kanariansaaria pidetään Euroopan osana, on kanarianmänty Euroopan neljänneksi korkein alkuperäinen puulaji: korkein yksilö Teneriffalla on 56,7-metrinen ⁵.

Alun perin laakerimetsää kasvoi kaikilla Kanariansaarilla (Lanzarotella ja Fuerteventuralla vain pieniä reliktiesiintymiä)⁷, Madeiralla ja sen naapurisaarella Porto Santolla sekä Azoreilla⁴. Nykyään vain 12,5 % alkuperäisestä laakerimetsästä on jäljellä, pääasiassa Garajonayn kansallispuistossa Kanariansaarten La Gomeralla sekä Madeiralla¹. Esimerkiksi Gran Canarian alkuperäisistä laakerimetsistä alle 1 % on jäljellä⁷ ja sekin on kaukana luonnontilasta⁸. Porto Santolta, Lanzarotelta ja Fuerteventuralta laakerimetsä on hävinnyt täysin^{4 7}. Azoreilla metsä on voimakkaasti luonnontilasta etääntynyt⁹.

Garajonayn kansallispuisto on Kanariansaarten suurin (40 km²) ja parhaiten säilynyt laakerimetsä¹⁰. Garajonay on myös UNESCO:n maailmanperintöalue. Kirjallisuudessa ja luontoelokuvissa Garajonayn mainitaan usein olevan aarniometsää, mutta todellista ikimetsää voi odottaa vain jyrkillä rinteillä ja rotkoissa⁷. Vanhoja sahattuja kantoja näkyy paikoitellen Garajonayn reuna-alueilla. Isommista laaksoista puuttuvat usein vanhat puut ja joissakin laaksoissa on ollut jopa asutusta. Rinteiltä ja pienemmistä laaksoista löytyy kuitenkin alueita, jotka vaikuttavat varsin aarniomaisilta. Puiston alueella pidettiin kotieläimiä 1940-luvulle saakka, millä oli merkittävä vaikutus aluskasvillisuuteen; etenkin puiston eteläisten osien (sis. korkeimmat huiput) kasvillisuus on voimakkaasti etääntynyt luonnontilasta¹⁰. Viimeisten vuosikymmenien aikana ihminen on kuitenkin vaikuttanut Garajonayn luontoon vain hyvin vähän¹⁰. Villiintyneitä rottia, hiiriä, kaneja ja kissoja on paljon¹¹.

Madeiralla ei ollut lainkaan ihmisasutusta ennen kuin portugalilaiset asuttivat saaren 1400-luvulla. Sen jälkeen saaren kuivemmasta eteläpuoliskosta alkuperäinen metsä on hävitetty⁴, mutta pohjoisrinteillä on vielä paikkoja, jotka ovat hyvin lähellä luonnontilaa¹². Parhaiten säilyneet alueet on suojeltu erityisinä luonnonsuojelualueina⁴. Suuri osa tästä metsästä on suojeltu myös “Laurisilva of Madeira” -maailmanperintöalueena. Verrattuna Garajonayhin Madeiran metsä on paljon suurempi (noin 150 km²), paremmin säilynyt, rehevämpi, puiltaan hiukan korkeampi, kosteampi, viileämpi ja kasvaa jyrkemmillä rinteillä⁹. Kosteamman ilmaston ansiosta Madeiran ”laurisilva” kasvaa alempana.

Koska nämä tuliperäiset saaret eivät ole koskaan olleet yhteydessä mantereisiin¹³, yhdistyy täällä subtrooppiseen rehevyyteen matala diversiteetti niin kasveissa kuin eläimissä. Laakerimetsän muodostavat noin 20 puulajia, ja näistäkin noin puolet on hyvin vähälukuisia. Runsaammat lajit ovat kanarianlaakeri (Laurus novocanariensis, runsain laji Kanarian laakerimetsässä), kanarianviherlaakeri (Ocotea foetens, runsain laji Madeiran laakerimetsässä), makaronesianavokado (Persea indica), kanarianorjanlaakeri (Ilex canariensis), kanarianmyrtti (Morella faya) ja kanarianpikkonia (Picconia excelsa); Kanarialla lisäksi kanarianlaakeriheisi (Viburnum tinus subsp. rigidum) ja Madeiralla madeirankletra (Clethra arborea). Jyrkänteillä ja lähellä metsänrajaa puukanerva (Erica arborea) on yleinen, Madeiralla myös luutakellokanerva (E. scoparia) ja madeiranmustikka (Vaccinium padifolium). Kanarianviherlaakeri on korkein laji ja saavuttaa Madeiralla noin 40 m, Kanarialla hieman yli 30 m (luoteisimmalla Kanariansaarella, La Palmalla, se saattaa tulla hieman korkeammaksi). Mainittakoon, että tunnistusoppaiden väite, että kanarianlaakeri yltäisi vain 10 metriin ^{3 6}, ei pidä paikkaansa: korkein mittaamani yksilö on peräti 28,0-metrinen. Samoin madeirankletran maksimikorkeus ei ole 8 m ⁴ vaan noin 20 m (mittaukset TruPulse 200X -laserilla). Eräs kiinnostava piirre on useimpien runsaiden puulajien tapa kehittää jatkuvasti uusia tyvivesoja; yksittäiset rungot eivät tule paksuiksi vaan kuolevat aikanaan ja nuoremmat ulompana kasvavat rungot korvaavat ne. Tuloksena ovat tälle metsätyypille ominaiset runkokimput. Varsinkin makaronesianavokado ja kanarianviherlaakeri kehittävät vanhempana valtavia tyvipahkoja, joista uudet vesat versovat. Puukanerva kasvaa rinteillä usein lähes vaakasuorassa. Melkein kaikki lajit ovat ikivihreitä. Erot useiden lajien välillä ovat pieniä, mutta yleisimmät lajit oppii tuntemaan suhteellisen helposti. Tyvivesat helpottavat tunnistusta, kun latvus on korkealla. Rungoilla kasvaa paljon sammalia. Aluskasvillisuus on melko niukkaa koostuen pääasiassa puiden taimista; paikoitellen esiintyy saniaisia.

Madeiran saari on levadoineen suosittu patikointikohde, ja niitä pitkin käveleminen onkin hyvin helppoa (jos ei ole korkean paikan kammoa!). Garajonayssa useimmat vaelluspolut sijaitsevat lähellä puiston rajoja ja teitä.

KR

Lähteet:

1. Nogué, S. et al. (2013): The ancient forests of La Gomera, Canary Islands, and their sensitivity to environmental change. Journal of Ecology Volume 101, Issue 2, pp 368–377.
2. Izquierdo, T., de las Heras, P. & Márquez, A. (2011): Vegetation indices changes in the cloud forest of La Gomera Island (Canary Islands) and their hydrological implications. Hydrol. Process. 25, 1531–1541.
3. Schönfelder, P. (2012): Die Kosmos-Kanarenflora. Kosmos.
4. Press, J. R. & Short, M. J. (1994): Flora of Madeira. The Natural History Museum, London.
5. https://www.monumentaltrees.com/en/
6. Hohenester, A. & Welss, W. (1993): Exkursionsflora für die Kanarischen Inseln. Ulmer.
7. Kunkel, G. (1993): Die Kanarischen Inseln und ihre Pflanzenwelt, 3. ed. Gustav Fischer Verlag.
8. Airaksinen, O., Bäck, S. & Mäkelä, K. (1987): Gran Canarian metsistä 2. Los Tiles de Moya – ikivihreä laakeripuumetsä. Sorbifolia 18(2).
9. World Heritage Nomination – IUCN Technical Evaluation: The Laurisilva of Madeira (Portugal).
10. https://www.gobiernodecanarias.org/parquesnacionales/
11. Führer des Nationalparks Garajonay und der Insel La Gomera. CNIG.
12. Costa Neves, H. et al. (1996): Laurissilva da Madeira, caracterização quantitativa e qualitativa. Governo regional.
13. Wildpret, W. & Martín, V. E. (1997): Laurel forest in the Canary Island: biodiversity, historical use and conservation. Tropics 6(4): 371–381.