Pyhä-Häkin kansallispuisto, Suomi

Pyhä-Häkki on eteläisen Suomen suurin aarniometsä ja tunnetaan etenkin vanhoista kilpikaarnaisista männyistään (Pinus sylvestris). Puolet 13 km² suuruisesta Pyhä-Häkistä on metsää ja puolet suota. Suurin osa metsistä on kasvanut ilman havaittavaa ihmisen vaikutusta eikä polkujen ulkopuolella näy ihmisen jälkiä. Vain Mastomäeltä on hakattu yksittäisiä mäntyjä purjelaivojen mastoiksi¹ mutta siitäkin on jo niin kauan, että kannot ovat jo lahonneet. Puiston reunoilla (polkujen ulkopuolella) on kuitenkin metsälaikkuja, joita on hakattu ennen Pyhä-Häkin perustamista. Metsän säästymiseen ovat vaikuttaneet puutavaran kuljettamiseen sopivan vesistön puuttuminen sekä runsaat suot ja se suojeltiin jo vuonna 1912 ¹. Pyhä-Häkin metsäpalohistoria tunnetaan vuodesta 1508 lähtien. Ennen kuin metsäpaloja alettiin säännönmukaisesti sammuttaa, ne ovat olleet yleisiä: kulojen väli on ollut keskimäärin 52 vuotta ². Viimeinen kulo Pyhä-Häkin kansallispuistossa oli vuonna 1921 ¹. Kulojen alkuperä on kuitenkin useimmiten ollut ihmistoiminnassa.

Mänty ja kuusi (Picea abies) vallitsevat. Mänty on läsnä kaikkialla soista kuivimmille kankaille; kuivilla mailla se säilyttää valta-asemansa, mutta kulojen puutteessa kuusi valloittaa parhaillaan tuoreita kankaita. Synkät kuusikot (kuva alla) luovat voimakkaan kontrastin valoisille männiköille. Muut puiston suuret puut ovat rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (B. pubescens), haapa (Populus tremula) ja muutamilla kosteilla paikoilla tervaleppä (Alnus glutinosa). Pienemmät puut ovat harmaaleppä (Alnus incana), raita (Salix caprea) ja kotipihlaja (Sorbus aucuparia). Metsä on enimmäkseen melko karua, mutta Kotajärven lähellä sijaitsee laikku lehtomaista kangasmetsää, jossa sekä kuusi että mänty yltävät 35 m korkeuteen. Aluskasvillisuus on boreaaliselle metsälle tyypillinen käsittäen pääasiassa varpuja kuten mustikkaa (Vaccinium myrtillus), puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea), kanervaa (Calluna vulgaris) sekä sammalia ja jäkäliä. Em. lehtomaisessa kangaslaikussa kasvaa mustikan lisäksi käenkaalia (Oxalis acetosella), oravanmarjaa (Maianthemum bifolium), sammalia ja liekoja. Pyhä-Häkki sijaitsee noin 160–190 metrin korkeudella merenpinnasta, sen sademäärä on 600 mm/v ja vuoden keskilämpötila 2,5 °C. Kallioperä on graniittia.

Eripituiset merkityt vaelluspolut johdattavat vierailijat halki ikimetsien sekä pitkospuita pitkin soiden yli. Vaeltaminen polkujen ulkopuolella on myös hyvin helppoa lukuun ottamatta soita. Pyhä-Häkin suurin puu, nyt jo keloutunut mänty ”Vanha iso puu”, on merkitty pisimmän rengasreitin varteen. Sen lähelle on merkitty myös ”Uusi iso puu”, mutta todellisuudessa toiseksi isoin puu kasvoi aivan parkkipaikan vieressä; jälkimmäinen on nyttemmin kaatunut. On epäselvää, onko ”Uusi iso puu” todella mitattu seuraavaksi suurimmaksi vai onko se vain suuri puu, joka sattuu kasvamaan sopivasti polun vieressä. Kahden suurimman puun kuolemaan lienee vaikuttanut puiden tyvien tallaaminen; ”Uuden ison puun” tyvelle on tehty tallomisen estävä lava. Tilapäinen leiriytyminen on sallittu ja siihen suositellaan kauniin Kotajärven rannalla sijaitsevaa taukopaikkaa. Saarijärvi–Viitasaari -tie on valitettavasti vedetty puiston läpi ja se erottaa pienen siivun lopusta puistosta. Liikenne tiellä on kuitenkin harvaa eivätkä siltä silloin tällöin kuuluvat kaukaiset autojen äänet juuri pilaa Pyhä-Häkin erämaista tunnelmaa.

KR

Lähteet:

1. https://www.luontoon.fi/pyha-hakki
2. Karvinen, T. (2017): Kansallispuistot: maamme luonnon helmet. Docendo.