
Štirovačan aarniometsäalue, Kroatia
Jokainen kroatialainen ja moni muuallakin on kuullut Plitvicen kansallispuistosta, vuonna 1949 perustetusta Kroatian vanhimmasta puistosta. Se ei kuitenkaan ole ensimmäinen Kroatian nykyisellä alueella perustettu kansallispuisto. Yli 20 vuotta aiemmin vuonna 1928 Štirovačan laakso Velebit-vuoriston alueella suojeltiin lailla kansallispuistoksi. Muut suojelualueet Velebitillä, Kroatian suurimmassa ja tunnetuimmassa vuoristossa, ovat jyrkkiä ja tarjoavat vaativia vaellusreittejä. Štirovačan laaksossa Velebit tarjoaa kuitenkin rauhallisemman puolensa kontrastina korkeille huipuille ja n. 10 km päässä olevan Adrianmeren rannikon jyrkänteille. Laakso on huomattavasti viileämpi, suojaisampi ja sateisempi. Tässä ilmastossa kasvaa lauhkeita sademetsiä, suurine kuusineen (Picea abies), saksanpihtoineen (Abies alba) ja euroopanpyökkeineen (Fagus sylvatica). Siellä täällä kasvaa myös vuorivaahteroita (Acer pseudoplatanus) ja lehtosaarnia (Fraxinus excelcisor). Laakson pohja on 1040 m ja ympäröivät huiput 1500–1600 m korkeudella. Korkeussuhteet ja eri suuntiin viettävät rinteet tekevät metsästä hyvin vaihtelevan. Aiemmin tämä oli yksi Velebitin laajimmista yhtenäisistä alueista korkeata metsää, ehkä myös laajin yhtenäinen kuusimetsä.
Ainoat aukot laakson metsäpeitteessä ovat neljä idyllistä niittyä, joita laidunnettiin menneisyydessä ja joita kutsutaan nimellä ”padezi”. Niityt saattavat olla melko myöhäistä ihmisen aikaansaannosta mutta jotkut lähteet esittävät niiden olevan laakson pohjalle laskeutuvan kylmän ilman luonnollisesti muodostamia. Alueella on monia ainutlaatuisia luonnonilmiöitä. Täällä tapaa tässä osassa Eurooppaa harvinaisia korpia. Štirovačan ehkä suurin ihme muodostuu kuitenkin, kun vesi ja karstimaa kohtaavat ja purot virtaavat jyrkänteiden vieressä pudoten alas syviin luolastoihin, jotka ovat niin valtavia, että monia ei ole vielä kokonaan tutkittu. Laaksonpohjan yläpuolella loivilla ja jyrkillä rinteillä on jättiläismäisten doliinien, terassien, rotkojen ja harjanteiden labyrintti muodostaen uskomattoman vaihtelevan maaston, jossa metsän piirteet vaihtelevat maastonmuodon mukaan. Vielä ylempänä esiintyy subalpiinisia metsiä ja korkeimmilla huipuilla niittyjä ja vuorimännyn (Pinus mugo) tiheiköitä. Mutta jos tämä alue Velebitin sydämessä on todellakin niin erityinen, miksi vain harvat Kroatian ulkopuolella ovat kuulleet siitä? Valitettavasti tämä johtuu siitä, että Štirovačan kansallispuistoa ei enää ole olemassa. Itse asiassa se ei koskaan ollut oikeasti olemassa.
Štirovača menetti suojelustatuksensa vuosi sen jälkeen, kun siitä tehtiin puisto. Syynä olivat todennäköisesti hakkuuintressit; joka tapauksessa se teki tyhjäksi unelman suojella metsä, joka olisi voinut olla Kroatian suurin ja suurenmoisin aarniometsä. Menneisyydessä Štirovača on voinut olla Kroatialle, mitä Perućica on Bosnialle tai Biogradska Gora Montenegrolle. Nykyään tämä kerran koskematon fantastisten metsien ja erämaan pyhättö on jäljellä enää historiallisessa kirjallisuudessa. Tämän päivän Štirovača on mutaisten metsäteiden ja hakattujen kantojen pilaama. Vaikka se on yhä täysin metsän peitossa, vanhat ja suuret puut ovat enimmäkseen hävinneet. Mikään ei enää viittaa kauniisiin aarnioihin, jotka kerran kasvoivat täällä ja jotka ovat olemassa enää unenomaisen kaukaisissa muistoissa painuen pian unholaan.
Štirovačassa on kuitenkin vielä yksi paikka, missä sen alkuperäisen metsän voi nähdä koskemattomana. Tässä kuvattava 120 ha laajuinen suojelualue suojelee laakson viimeisen todellisen ikimetsän sen alimmasta kohdasta korkeimmalle huipulle. Se on itse asiassa Kroatian ensimmäinen metsänsuojelualue, joka perustettiin 26.4.1965. Štirovačan suojelualue, jota kutsutaan myös nimellä ”Klepina Duliba”, sisältää uskomattomia maisemia, on monimuotoinen ja vanhan metsän säilymisen vuoksi erityisen tärkeä. Se on epäilyksettä yksi kauneimmista vanhoista metsistä Kroatiassa ja jopa Euroopassa. Suojelualuetta ei ole tutkittu täysin ja vaikka yleistä metsän rakennetta on tutkittu, tutkimustietoa ei juuri löydy internetistä. Siten tämän artikkelin tiedot perustuvat pääasiassa omaan tutkimukseen suojelualueella, paikallisten oppaiden tietoihin sekä muutamaan kroatiankieliseen artikkeliin. Alueelle pääsemiseksi tarvitaan opas Velebit Nature Parkin toimistosta Krasnon kylässä. Koska alue on tiukasti suojeltu, pääsy on sallittu vain opastetun retken muodossa. Lähistöllä on kuoppainen vain harvoin käytetty metsätie, joten liikenteen ääniä ei juuri kuule. Hakkuiden ääniä voi kuulla satunnaisesti metsistä suojelualueen ulkopuolella. Itse aarniometsä on kuitenkin todellista erämaata ja puiden kahina ja puron solina on usein kaikki, mitä metsässä voi kuulla.

Štirovačan suojelualue ulottuu 1090 metristä 1440 metriin käsittäen tasaisen suuren laaksonpohjan, loivia ja jyrkkiä rinteitä, doliineja, terasseja, rotkoja, harjanteita ja huippuja. Subalpiinisia metsiä suojelualueen yläpuolella ei ole myöskään hakattu niiden vaikeapääsyisyyden vuoksi, joten vanha metsä jatkuu laaksonpohjalta lähelle Šatorinan huippua, joka on jo puurajan yläpuolella 1624 metrissä. Paikoitellen esiintyy upeita karstimuodostumia, kuten jyrkänteitä, luolia ja jättiläismäisiä sammaleisia lohkareita. Varsinkin alempana on lukemattomia puroja, joista osassa on vettä vuoden ympäri. Erään doliinin pohjalla on jopa ajoittain kuivuva lampi. Kaikkia metsän kehitysvaiheita esiintyy, ja suojelualueella on enemmän pyökkiä, vaahteraa ja pihtaa kuin Štirovačan laaksossa yleensä, joten metsän koostumus vaihtelee pyökin, pihdan ja kuusen välillä. Kelopuusta ei ole puutetta, ja eläimiäkin on paljon enemmän kuin ympäröivissä talousmetsissä. Aarniometsän alaosissa kasvaa kauniita suurien puiden pylväikköjä kun taas ylempänä puut ovat kituliaita tuulen ja lumen pieksämiä. Ihmisen jälkiä ei näy lukuun ottamatta joitain tutkijoiden merkkejä puissa sekä paria kauan sitten hakattua kantoa. Metsän luonnontila on ilmeinen sellaisien lajien esiintymisestä kuten raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria, joka Etelä-Euroopassa kasvaa nimestään huolimatta myös muilla puilla kuin raidalla (Salix caprea, suom. huom.)) ja harvinainen metsänemä (Epipogium aphyllum), joka on 1940-luvulta lähtien löydetty Kroatiasta vain neljästä paikasta. Tämän kaltaiset paikat muistuttavat kadonneesta historiasta, kun ihminen oli luonnon armoilla, ja ovat usein näyttämöinä kansansaduissa keijuineen, noitineen ja jättiläisineen.

Vuoden keskilämpötila on laaksonpohjalla 6 oC tai hiukan vähemmän. Štirovačan maaperät vaihtelevat hyvin paksuista äärimmäisen ohuisiin. Rinteitä on kaikkiin suuntiin mutta koillis- ja itärinteitä on eniten. Sademäärä on hyvin korkea, jopa 3000 mm/v, mikä tekee metsästä todellista lauhkeaa sademetsää. Koko suojelualueen pinta-ala on 120 ha, mistä 90 ha on pyökkiä, pihtaa sekä kuusta ja 30 ha subalpiinista pyökkimetsää, jossa kasvaa myös hiukan vuorivaahteraa. Kuitenkin vain noin 40 ha laaksonpohjasta on suojeltu, loput 50 ha pyökki–pihtametsästä kasvaa loivilla ja jyrkillä itä- ja koillisrinteillä tai kätkössä rotkoissa ja doliineissa päälaakson yläpuolella. Puulajisuhteiden mielenkiintoisesta vaihtelusta seura, että 90 hehtaaria käsittävä pyökki–pihtametsätyyppi Omphalodo-Fagetum jakaantuu kolmeen alatyyppiin: aceretosum (40 ha), typicum (45 ha) ja mercurialietosum perennis (5 ha). Metsä ei kuitenkaan ole homogeenista ja yhdestä alatyypistä löytyviä piirteitä näkyy joskus myös toisissa.
Laaksonpohjalla ja loivilla alarinteillä 1090–1180 metrissä sijaitsevat metsät kattavat noin 40 ha upeata korkeata metsää. Metsänpohja voi olla suhteellisen avoin mutta monin paikoin saniaisten ja ruttojuurien (Petasites) aluskasvillisuus on rehevä kosteudesta johtuen. Sammalet peittävät kaikkia lohkareita ja puita, mikä saa metsän näyttämään kuin Pohjois-Amerikan länsirannikon sademetsien pienoisversiolta. Vaikka pinnanmuodot ovat suurimmaksi osaksi hyvin loivia, myös hyviä esimerkkejä karstimuodostumista löytyy täältä rotkoineen, luolineen, jyrkänteineen ja rinteineen. Useita puroja solisee alueen läpi häviten luoliin ilmestyäkseen jälleen maanpinnalle lähteinä. Eräs tutkimusryhmä tutki yhden luolan yli 230 m syvyyteen saakka ohi maanalaisen lammen. Toinen lampi pysäytti viimein ryhmän.
Kuva oikealla: Vaikka Štirovačan laakson pinnanmuodot ovat enimmäkseen loivia, tätä osaa siitä luonnehtivat henkeäsalpaavat karstirotkot, kalliot, doliinit ja luolat, joissa on pysyvää jäätä. Kuvan valtavaa doliinia 1090 m korkeudella ympäröivät yli 40 m korkeat jyrkänteet. Pohjalla on ajoittain kuivuva koski, joka kuljettaa runkoja ja kiviä kohti suurta luolaa (ei kuvassa). Alueella on myös monia pienempiä luolia, kuten kuvassa oikealla näkyvä

Tässä laakson suojaisessa osassa puut näyttävät olevan keskimäärin Štirovačan korkeimpia, suurimpia ja parhaiten kehittyneitä, mikä on myös odotettavissa, sillä kasvupaikat täällä ovat äärimmäisen suotuisia johtaen korkeaan tuottoisuuteen ja biomassaan. Syvä laakso suojaa puita myrskyiltä, pidättää kosteutta ja viileätä ilmaa vuoden läpi ja omaa ravinteisen maaperän. Korkeimpien puiden löytäminen on kuitenkin ongelmallista johtuen vaivalloisesta laser-mittauksesta metsän tässä osassa. Puun ylin piste on usein lähes mahdotonta löytää tiheiden lehti- ja havupuiden latvuksien läpi. Tasaisen tai loivan maanpinnan vuoksi on myös vaikea löytää hyvää mittauspaikkaa, sillä lasersäde osuu yleensä juuri latvan alapuolella oleviin oksiin jyrkkien mittauskulmien vuoksi. Kauempaa puun latvan löytäminen on taas hyvin vaikeaa latvuston takia. Siten ehkä vain laserkeilaus voisi näyttää, missä korkeimmat puut todella ovat. Joka tapauksessa näin korkeata suurten puiden tiheyttä löytää harvoin muualta. Jotkut kuuset ylettyvät yli 55 metrin korkeuteen ja 50-metrisiä kuusia on paljon. Yleensä ne hallitsevat laakson alempaa osaa. Joitakin hyvin suuria pihtoja kasvaa laaksonpohjalla, mutta suurien pihtojen osuus kasvaa noustessa ylöspäin loivia rinteitä, missä pihta näyttää myös tulevan korkeammaksi, selvästi yli 50-metriseksi, vaikkakin näin korkeat pihdat eivät ole niin yleisiä kuin kuuset. Molemmat lajit saavuttavat selvästi yli 500 cm ympärysmittoja ja yli 40 m3 runkotilavuuksia. Myös uskomattomia pyökkimetsikköjä löytyy joidenkin yksilöiden yltäessä selvästi yli 40 m korkeuteen ja 350 cm ympärysmittaan.
Laakson metsät ovat runsaspuustoisia; jopa eräässä pyökin hallitsemassa metsikössä, jossa kasvaa vain muutamia suuria havupuita, mitattiin n. 1100 m3/ha elävää puuta. Suurten havupuiden hallitsemissa metsiköissä puuston määrät ovat vielä suurempia. Mielenkiintoista on, että monet paksuimmista ja massiivisimmista havupuuyksilöistä eivät ole korkeimpia. Jotkut näistä eivät ole edes 45 m korkeita ja jotkut ovat menettäneet latvansa ja olleet korkeampia menneisyydessä. Kuitenkin monet massiiviset puut eivät näköjään yksinkertaisesti kasva erityisen korkeaksi siinä missä toiset suhteellisen hoikat puut ovat paljon korkeampia. Tämä osoittaa perimän ja luonnonvaihtelun merkityksen siinä, kuinka puut kehittyvät eri tavalla samoilla kasvupaikoilla.
Kuva oikealla: Tämä kuusi oli ennen kaatumistaan ehkä Štirovačan suurin puu. Ympärysmitta lähes 570 cm, korkeus noin 57 m, tilavuusarvio 45 kuutiota
Korkein pihta oli kaksirunkoinen puu, korkeus noin 53 m, ympärysmitta 440 cm ja tilavuus arviolta n. 30 m3. Korkein kuusi taas oli myös yksi Kroatian suurimmista kuusista, korkeus noin 57 m, ympärysmitta 570 cm ja tilavuus arviolta lähes 45 m3. Myös puiston opas mainitsi tämän puun olevan harvinaisen suuri. Molemmat puut ovat sittemmin kaatuneet ja osittain jo lahonneet. Molemmat olivat korkeampia kuin luotettavasti mitatut lajitoverinsa, mutta ei ole mahdotonta, että yhtä korkeita puita vielä löytyy.
Ylempänä loivilla ja jyrkillä itä- ja koillisrinteillä pyökki ja pihta hallitsevat 1180–1260 m korkeudella. Myös vuorivaahteraa esiintyy. Laaksonpohjan tiheä ja synkkä metsä on täällä vaihtunut avoimempaan metsään, jonka latvuston läpi voi paikoitellen nähdä vastakkaisen rinteen. Pyökki on todennäköisesti runsain puu muodostaen paikoin puhtaita metsiköitä. Myös suurien pihtojen muodostamia metsiköitä löytyy, usein täysin ilman kuusia. Vuorivaahtera kasvaa suuremmaksi tässä valoisammassa metsässä saavuttaen joskus huomattavasti yli 300 cm ympärysmitan ja 30 m korkeuden. Paksuin tässä vyöhykkeessä mitattu puu oli kuollut pihta, ympärysmitta lähes 500 cm ja tilavuus arviolta noin 35 m3. Korkein mitattu pihta oli noin 50 m mutta korkeampia yksilöitä voi vielä löytyä. Pyökki saavuttaa samanlaisia mittoja kuin laaksonpohjalla.


Vielä ylempänä rinteet tulevat yleisesti ottaen vähitellen jyrkemmiksi mutta eivät kaikkialla. Jyrkkien rinteiden välissä on syvien doliinien ja rotkojen sokkeloita, joissa kasvaa pyökkiä, pihtaa, kuusta ja vuorivaahteraa, jotka täällä saavat erilaisia piirteitä. Tällaisia alueita löytyy 1170–1260 metristä ja niillä on sekä laaksojen ja rinteiden metsien piirteitä. Jotkut doliinit ovat niin isoja, että ne vaikuttavat metsän kehitykseen kuin pienet laaksot. Jos seisoo subalpiinisen metsän peittämällä harjanteella, voi katsoa alas painanteisiin, jossa näkyy suuria ja korkeita puita. Tässä vyöhykkeessä ei näytä olevan pidempiä virtaavia puroja. Suurimmat puut täällä ovat enimmäkseen pihtoja ja kuusia, ympärysmitaltaan yli 410 cm ja korkeudeltaan noin 50 m. Korkein löydetty pihta on kuitenkin ympärysmitaltaan lähes 520 cm, tilavuudeltaan arviolta yli 35 m3 ja korkeudeltaan ainakin 46 m. Suurin löydetty kuusi on ympärysmitaltaan lähes 440 cm. Pyökki saavuttaa samanlaisia mittoja kuin alempana. Tässä vyöhykkeessä tehtiin kuitenkin vain vähän korkeusmittauksia.
Yli 1300 m korkeudella aina 1440 metriin saakka subalpiininen pyökkimetsä, jossa kasvaa myös vuorivaahteraa, peittää Štirovačan kallioisimpia ja tuulisimpia kasvupaikkoja. Tässä vyöhykkeessä puut ovat harvoin yli 25-metrisiä. Ne ovat usein tyvestään taipuneita lumen painosta ja yleensä kasvavat suojattomilla kivisillä rinteillä. Tuloksena on käkkyräistä ja kitukasvuista metsää sekä oudon muotoisia puita. Tämä on metsän vähiten tutkittu ja vaikeimmin saavutettava vyöhyke, ja vain pieni osa vyöhykkeen alemmasta osasta tutkittiin tätä raporttia varten.

Štirovačan suojelualue on suurenmoinen osa Velebitin metsää laaksonpohjalta korkeimmalle huipulle. Se on myös yksi viimeisistä ja ehkä jopa paras jäljellä oleva esimerkki tuottoisaa vuoristometsää tällä seudulla.
Mielenkiintoista on, että eräs toinen osa Štirovačan laaksosta suojeltiin vuonna 1999 Pohjois-Velebitin kansallispuiston osana. Tämä osa on hieman suurempi kuin aarniometsäalue: noin 100 ha laaksoa ja 100 ha rinteitä ja terasseja sen yläpuolella. Se sijaitsee useamman kilometrin päässä aarniometsäalueesta. Vaikka se ei ole todellinen ikimetsä, se on silti luonnollinen ja arvokas alue, missä on yli 200-vuotiaita puita ympärysmitaltaan noin 400 cm. Suhteellisen nuoret kuuset yltävät 52 metriin, ja keskellä sijaitsevalta suurelta niityltä on löydetty 134 putkilokasvilajia. Näkymät suurille huipuille, metsät, purot ja lähteet ovat kauniita. Lähellä nykyisen aarniometsäalueen rajaa on ollut jättiläismäinen kuusi, jonka läpimitta oli noin 180 cm ja ikä arviolta noin 350 v. Oppaamme isä sahasi rungon, kun puu oli kaatunut. Tällaiset puuyksilöt eivät ehkä olleet hyvin harvinaisia ennen. Nykyään runko on huomattavan lahonnut mutta alun perin se oli todennäköisesti yhtä paksu kuin tämän päivän Štirovačan paksuimmat puut. (https://www.kafotka.net/sites/default/files/styles/inline/public/foto/stirovaca_nekad.jpg?itok=qdOoJa1v).
DJ (käännös KR)
Lähteet:
https://zir.nsk.hr/islandora/object/sumfak:1400/preview
https://np-sjeverni-velebit.hr/www/en/park-en/stirovaca
https://www.researchgate.net/figure/Epipogium-aphyllum-Swartz-Klepina-duliba-tirovaa-Northern-Velebit-photo-V-egota_fig2_298280703
https://indirektno.com/koja-ljepota-jensen-u-prasumi-klepina-duliba/
https://rewildingeurope.com/news/cooperation-started-with-zagreb-university-on-old-growth-forest-and-brown-bear/
https://www.sumari.hr/biblio/pdf/14056.pdf