Perućican luonnonsuojelualue, Bosnia ja Hertsegovina

Perućica (14 km²) kuuluu Sutjeska kansallispuistoon ja tunnetaan yhtenä Euroopan parhaista aarniometsistä laajuutensa, koskemattomuutensa ja kauneutensa ansiosta. Perućican ulkopuolella kansallispuiston metsiä hakataan valitettavasti yhä puiston henkilökunnan toimesta, mutta suurin osa Perućicasta on todellista ikimetsää. Perućican alueella on muutamia pieniä laikkuja niittyä ja nuorta metsää, jotka ovat jäänteitä vanhoista laitumista¹; aarnio alkaa heti näiden laikkujen vierestä, eikä metsässä näy jälkeäkään ihmistoiminnasta. Ikimetsän säilymiseen on vaikuttanut tieyhteyden puuttuminen pitkään². Huonokuntoinen tie Perućican läpi lähellä sen yläreunaa rakennettiin 50-luvulla ³. Metsän yläpuolisia vuoristoniittyjä suojelualueen ulkopuolella laidunnetaan yhä, mutta lehmät ja lampaat tulevat metsään vain sen laita-alueille hyvin kuivalla säällä³.

Suojelualueeseen kuuluu lähes koko Perućica-joen valuma-alue noin 600–1800 metrin korkeudella (kuva alla). Vuoden keskilämpötila on 700 metrissä 8,6 °C ja 1300 metrissä 5,9 °C. Sademäärä on 700 metrissä 1400 mm/v ja 1300 metrissä 1900 mm/v, josta 15 % tulee kolmena kesäkuukautena². Maaperät ovat hedelmällisiä; kallioperä koostuu ylärinteillä kalkkikivestä sekä dolomiitista ja alempana hiekkakivestä sekä savikivestä³. Perućican keskellä on 75 m korkea vesiputous Skakavac. Sen alapuolella Perućican luoteispäässä on erittäin jyrkkärinteinen alue, johon on tällä hetkellä lähes mahdotonta mennä: ainoa hiukan loivarinteisempi pääsy sinne olisi Sutjeskan kanjonin kautta, mutta juuri siellä on Perućican ainoa alue, jossa epäillään olevan miinoja Bosnian sodan ajoilta⁴. Vesiputouksen yläpuolella noin 1000 m korkeudelta lähtien vaihtelevat loivemmat ja jyrkemmät rinteet; sielläkin Perućica-joki ja sen isoin sivujoki Prijevorski muodostavat paikoitellen jylhiä rotkoja. Perućican yläpuolella kohoaa Bosnia-Hertsegovinan korkein huippu Maglić (2386 m).

Saksanpihta (Abies alba) hallitsee ylintä latvustoa ehkä enemmän kuin missään muussa aarniometsässä, minkä voi hyvin nähdä harjanteilta metsänrajan yläpuolelta (kuva yllä). Siellä täällä näkyy lehtimetsälaikkuja valtapuuna euroopanpyökki (Fagus sylvatica). Pyökkiä on myös pihtavaltaisessa metsässä mutta siellä se ei tule erityisen isoksi eikä suorarunkoiseksi. Kuusi (Picea abies) on kolmanneksi yleisin puu. Viimeisten vuosikymmenten aikana pyökin osuus on kasvanut ja kuusen pienentynyt⁵. Muita suuria puita ovat mm. vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus), vuorijalava (Ulmus glabra) ja lehtosaarni (Fraxinus excelsior). Lähemmäs metsänrajaa siirryttäessä heldreichinvaahtera (A. heldreichii) korvaa vähitellen vuorivaahteran. Toisin kuin useissa muissa metsissä, mukaan lukien Keski-Euroopan vanhan metsän jäänteet, taimettuu saksanpihta Perućicassa hyvin johtuen terveestä petokannasta⁴ ja sitä myöten suurten kasvinsyöjien (metsäkauris (Capreolus capreolus), saksanhirvi (Cervus elaphus) ja gemssi (Rupicapra rupicapra)) harvoista kannoista. Metsä on runsaspuustoista; peräti 1870 m³/ha elävää puuta on mitattu eräältä pieneltä alalta², vaikkei näin suuri puuston tiheys tietenkään päde koko alueelle. Laajemmalla alueella puuston tilavuus on 937 m³/ha ⁵. Lahopuuta on paljon, 406 m³/ha ⁶. Pyökki saavuttaa peräti yli 500 vuoden iän³. Aluskasvillisuus on vaihtelevaa ja runsasta: haavayrtti (Sanicula europaea), tuoksumatara (Galium odoratum), karhunlaukka (Allium ursinum), käenkaali (Oxalis acetosella), vatukoita (Rubus spp.), isopiippo (Luzula sylvatica), saniaisia jne. Jyrkkärinteisessä luoteispäässä hallitsevat pyökin lisäksi paremmin kuivuutta sietävät puut, kuten euroopanhumalapyökki (Ostrya carpinifolia), idänvalkopyökki (Carpinus orientalis), mannasaarni (Fraxinus ornus), punamarjakanukka (Cornus mas), haapa (Populus tremula) ja mustamänty (Pinus nigra). Perućican metsämaisema on hyvin vaihtelevaa: löytyy pienempiä ja suurempia myrskyjen jättämiä aukkoja, monikerroksisia metsiköitä, joissa on runsaasti taimia, mutta myös avaraa pylväistöä, missä on vähän tai ei lainkaan taimia. Tämä yhdistettynä erityisesti rikkaaseen kenttäkerrokseen tekee Perućicasta esteettisesti hyvin kauniin metsän.

Moni eurooppalainen dendrologi muistaa Perućican paikkana, missä korkeimman kuusen (63 m) ja saksanpihdan (65 m) sanotaan olleen mitattu. Hans Leibundgut ja Konrad Pintarić mittasivat nämä puut vuonna 1954. Mittaukset ovat niin vanhoja, että ne ovat varmuudella tehty tangenttimenetelmällä, joka usein antaa todellista suuremman tuloksen⁷. Mittausmenetelmästä johtuvan epävarmuuden lisäksi Leibundgutin ja Pintarićin tietojen luotettavuutta heikentää se, että heidän kirjoittamissaan eri lähteissä tiedot korkeimmista yksilöistä vaihtelevat:

Epäjohdonmukaisien tietojen vuoksi vaikuttaa hiukan sille kuin vanhat miehet muistelisivat nuoruutensa seikkailuja ilman muistiinpanoja! Jeroen Philipponan***, Michael Spraggonin ja KR:n vuonna 2012, Jeroenin vuonna 2013 sekä KR:n ja TM:n vuonna 2019 suorittamat mittaukset Nikon 550 ja TruPulse 200X -laserinstrumenteilla antoivat kuusen maksimikorkeudeksi 57,8 metriä ja saksanpihdan 54,8 m; n. 55-metrinen kuusi ei ole harvinainen otollisilla paikoilla, saksanpihta on säännöllisesti muutaman metrin kuusta matalampi. Tietysti on mahdollista, että korkeampia puita on meiltä jäänyt löytämättä. Leibundgut ja Pintarić eivät valitettavasti julkaisseet korkeimpien yksilöiden sijainteja ja molemmat professorit ovat jo edesmenneet. Kansallispuiston johtokaan ei tunne korkeimpia puita. Korkein luotettavasti mitattu kuusi on 62,7 m korkea ja sijaitsee Sloveniassa⁸. Korkein luotettavasti mitattu saksanpihta oli 59,7 m ja kasvoi Biogradska Goran kansallispuistossa Montenegrossa.

*** Jeroenin www-sivusto: bomeninfo.nl/english1.htm

KR & TM

Lähteet:

1. Nagel, T. A. & Svoboda, M. (2008): Gap disturbance regime in an old-growth Fagus-Abies forest in the Dinaric Mountains, Bosnia-Herzegovina. Can. J. For. Res. 38: 2728-37.
2. Leibundgut, H. (1982): Europäische Urwälder der Bergstufe. Haupt.
3. Nagel, T. A., Svoboda, M. & Kobal, M. (2014): Disturbance, life history traits, and dynamics in an old-growth forest landscape of southeastern Europe. Ecological Applications 24(4), 2014, pp. 663–679.
4. Sutjeska kansallispuisto. Henk.koht. tied. (2012)
5. Keren, S. ym. (2014): Comparative Structural Dynamics of the Janj Mixed Old-Growth Mountain Forest in Bosnia and Herzegovina: Are Conifers in a Long-Term Decline? Forests 5(6), 1243–1266.
6. Motta, R. ym. (2014): Development of Old-Growth Characteristics in Uneven-Aged Forests of the Italian Alps. Eur. J. For. Res.
7. Bragg, D. C., Frelich, L. E., Leverett, R. T., Blozan, W. & Luthringer, D. J. (2011): The Sine Method: An Alternative Height Measurement Technique. The Forest Service, United States Department of Agriculture, Research Note SRS-22.
8. https://www.monumentaltrees.com/en/