Stužica, Slovakia

Slovakian suurin aarniometsä Stužica kuuluu Poloninyn kansallispuistoon sekä ”Karpaattien ja muiden Euroopan alueiden pyökkimetsät” -maailmanperintöalueeseen. Suojelualue on kooltaan 7,6 km² ja koostuu yhdestä suuresta länsi-itä -suuntaisesta laaksosta Slovakian itäisimmässä nurkassa. Stužicasta 6,1 km² on todellista ikimetsää^{1 2}. Stužica Riekan (joen) lähistöllä on muutama pieni umpeenkasvava niitty. Suojelualueen itäisin osa ei myöskään ole vanhaa metsää; sitä alettiin hakata toisen maailmansodan aikana, mutta rajojen siirtyminen sodan jälkeen teki laakson hakkaamisesta vaikeaa, koska Stužica Rieka laskee nyt Ukrainan puolelle, ja loppu alueesta säästyi².

Stužican puulajit ovat euroopanpyökki (Fagus sylvatica), vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus) ja saksanpihta (Abies alba). Pyökki vallitsee kaikkialla. Mitään ennätyspuita ei löydy, mutta pohjoisrinteen alaosassa on kuitenkin korkeata metsää: saksanpihta saavuttaa noin 50 metrin korkeuden. Paksuimmat pihdat ovat noin 5 m ympärysmitaltaan. Hyvällä tuurilla voi löytää vuorijalavan (Ulmus glabra) ja lehtosaarnen (Fraxinus excelsior). Korkeammalle noustaessa vuorivaahteran osuus kasvaa mutta saksanpihdan osuus pienenee. Ylimmissä metsissä on myös hiukan kotipihlajaa (Sorbus aucuparia). Stužican korkein kohta on 1208 metrin korkeudella Slovakian, Puolan ja Ukrainan rajapyykillä lähellä Kremenec-vuoren huippua (1221 metrin huippu on Puolan ja Ukrainan rajalla) ja ulottuu juuri ja juuri metsänrajan yläpuolelle. On kuitenkin epävarmaa, onko metsänraja luonnollinen: pohjoisella harjanteella on niittyjä (”poloniny”), joita on laidunnettu tai niiltä on korjattu heinää menneisyydessä, mutta niittyjen syntytapa on epäselvä³. Petoeläinten, etenkin suden (Canis lupus), läsnäolosta johtuen kasvinsyöjien kannat ovat paljon harvempia kuin Länsi-Euroopassa¹, mikä näkyy saksanpihdan runsaana taimettumisena sekä runsaina karhunvatukan (Rubus hirtus) kasvustoina etelään viettävällä rinteellä. Aluskasvillisuus on lajiköyhää (lukuun ottamatta märkiä kasvupaikkoja), kuten pyökin vallitsemissa metsissä yleensäkin. Vaikka kasvillisuuden voi hyvällä syyllä väittää olevan jossain määrin yksitoikkoista, tarjoaa Stužica runsaasti vaihtelevia elinympäristöjä: joenvarren ja märkien lähteikköjen rehevä ja monimuotoinen kasvillisuus, jyrkkä ja hämärä pohjoisrinne missä vähän aluskasvillisuutta, avoimempi, valoisampi ja loivempi etelärinne runsaine karhunvatukkakasvustoineen, matala pyökki–vuorivaahtera -metsä ja rehevä aluskasvillisuus lähellä metsänrajaa, paljon tuulenkaatoaukkoja, paljon kuollutta puuta varsinkin etelärinteellä, paljon terveitä pihdan taimia, jyrkkiä pikkupurojen painanteita. Stužica on myös tarpeeksi iso, jotta sinne sopii kaikkia metsän kehitysvaiheita. Alueen matalin kohta on noin 650 metrin korkeudella. Vuotuinen sademäärä on 850–1000 mm ja vuoden keskilämpötila 5–6 °C ¹. Kallioperä on flyssiä² ja maaperä hedelmällinen¹.

Stužica on kaunis metsä, jossa voi myös nauttia luonnonrauhasta: sivilisaation äänet eivät kuulu sinne vuorenharjanteiden takaa. Merkitty rengasreitti kulkee Nová Sedlicasta suojelualueen läpi sekä seurailee sen pohjois- ja länsirajaa. Yöpyminen käy parhaiten Nová Sedlicassa majatalossa tai telttailualueella. Koko polun vaeltaminen on varsin rankka urakka: ensin pitää nousta suojelualueen rajalle, sitten seuraa mutkitteleva lasku Stužica Riekalle jyrkkää pohjoisrinnettä myöten, nousu Kremenecille ja lopuksi pitkä loiva lasku takaisin Nová Sedlicaan suojelualueen reunoja pitkin. Polku kannattaa kävellä tässä suunnassa (vastapäivään), koska toiseen suuntaan vaellettaessa polku on ensimmäisen nousun kohdalla huonosti merkitty, ja on helppo valita väärä metsätie. Yhteensä matkaa tulee 19 km, nousua 1040 m ja laskua saman verran. Polku on kuitenkin mahdollista kävellä myös kahdessa päivässä yöpymällä autiotuvassa tai sen viereisellä telttapaikalla (Útulňa pod Čierťažou, https://hiking.dennikn.sk/ar/176/utulna_pod_ciertazou.html) vuorenharjanteella noin kilometri Stužican luoteiskulmasta lounaaseen. Tai voi kulkea aarnion läpi haluamansa matkan ja palata samaa tietä takaisin. Pohjoisrinteen yläosasta avautuu mielenkiintoinen näkymä alempaan laaksoon runkojen välistä lähes olemattoman pensaskerroksen ansiosta. Matkalla Stužicaan voi nähdä, kuinka kansallispuiston metsiä hakataan yhä (Stužican ulkopuolella). Huomaa, että alue sijaitsee EU:n ulkorajalla, minkä vuosi poliisi partioi myös Stužicaan johtavilla metsäteillä – pidä passi/henkilöllisyystodistus helposti saatavilla!

KR & TM

Lähteet:

1. Korpel’, Š. (1995): Die Urwälder der Westkarpaten. Gustav Fischer Verlag.
2. http://www.pralesy.sk/
3. Nadler, K. (2019): Botanische und ökologische Notizen zum Naturwaldreservat Stužica in den ostslowakischen Karpaten. Stapfia 111: 206–238.