Kaukasus – Pohjois-Iran

Tämä Mustanmeren itärannikolta Pohjois-Iraniin ulottuva metsävyöhyke ei kuulu tämän sivuston varsinaiseen alueeseen mutta käsitellään tässä lyhyesti sillä se muistuttaa metsätyypeiltään läheisesti Euroopan lauhkean vyöhykkeen metsiä, ja laajempia aarniomaisia metsiä on säilynyt siellä. Käyn hyvin lyhyesti läpi tärkeimmät metsätyypit ja käsittelen hieman tarkemmin muutamaa merkittävää suojelualuetta.

Paikalliset kutsuvat alamaitaan ”subtrooppiseksi”, mutta lämpimänlauhkea sopii paremmin kuvaamaan alueen ilmastoa. Vuoden keskilämpötila on noin 15 °C ja sademäärä 1200–2000 mm ¹. Länsi-Georgian ja ympäröivien alueiden alamailla sijaitsi jääkausien aikana refugi² mistä johtuen näiltä alueilta löytyy useita alueellisia endemiittejä. Puulajisto on hiukan rikkaampi kuin Länsi-Euroopassa samankaltaisilla paikoilla mutta suppeampi kuin itäisessä Pohjois-Amerikassa ja varsinkin Itä-Aasiassa³.

Mustanmeren rannikon lähellä kasvaa märkiä tervaleppäluhtia sekä joenvarsimetsiä. Puulajeja ovat etenkin tervaleppä (Alnus glutinosa subsp. barbata), lehtosaarni (Fraxinus excelsior) ja kaukasiansiipipähkinä (Pterocarya fraxinifolia). Suojeltuna näitä metsiä löytyy varsinkin Kolkhetin kansallispuistosta Georgiasta.²

Em. märkien metsien ohessa Mustanmeren lähistön alamaita peitti ennen lajirikas lehtimetsä puulajeinaan mm. metsätammen paikallinen alalaji (Quercus robur subsp. imeretina), kaukasiantammi (Q. hartwissiana), turkintalvitammi (Q. petraea subsp. iberica), kaukasianselkova (Zelkova carpinifolia), euroopanvalkopyökki (Carpinus betulus), jalokastanja (Castanea sativa) ja idänpyökki (Fagus orientalis). Tyypillinen aluskasvillisuus tässä ja useimmissa muissa läntisen Kaukasuksen metsätyypeissä koostuu tiheästä suurimmaksi osaksi ikivihreiden lajien muodostamasta kasvullisesti leviävästä pensaskerroksesta. Runsaimmat lajit ovat turkinalppiruusu (Rhododendron ponticum) ja laakerikirsikka (Prunus laurocerasus). Pensasto on monin paikoin vain metrin korkuinen, mutta nämä lajit voivat hyvillä paikoilla kasvaa yli 10-metrisiksi. Alamaiden metsät on suurimmaksi osaksi raivattu viljelymaaksi. Neuvostoaikoina Länsi-Georgian alamaat tuottivat lähes kaiken Neuvostoliitossa käytetystä teestä ja sitrushedelmistä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tuotanto ei ollut enää kannattavaa, ja laajat alueet peittyivät joutomaahan. Ajametin suojelualue suojelee kuitenkin huomattavan jäänteen (47 km²) näistä metsistä.²

Diversiteetti alkaa heti laskea ylöspäin mentäessä. Luonnontilassa alarinteitä hallitsevat turkintalvitammi, euroopanvalkopyökki, idänvalkopyökki (Carpinus orientalis), idänpyökki ja jalokastanja. Aluskasvillisuuden muodostavat ikivihreät pensaat kuten edellä.²

Seuraavaa vyöhykettä hallitsee idänpyökki yksinään, ja sen alla on jälleen ikivihreä pensaikko. Tämä vyöhyke sisältää runsassateisimman alueen Kaukasuksella ja koko entisen Neuvostoliiton alueella, monimuotoisuuskeskuksen¹, joka on suojeltu Mtiralan kansallispuistossa (158 km²) ja viereisessä Kintrishin luonnonpuistossa (139 km²) Georgian lounaisnurkassa. Vuotuinen sademäärä on yli 2500 mm, ylimmillä rinteillä paikoitellen jopa 4000 mm ⁴. Metsiä on usein kutsuttu lauhkeiksi sademetsiksi. Ylempien rinteiden metsät vaikuttavat suhteellisen luonnontilaiselta isoine ja kuolleine puineen, vaikka yksittäisiä puita onkin kaadettu paikoitellen ennen puistojen perustamista⁵. Idänpyökin lisäksi muut runsaat puut ovat jalokastanja, euroopanvalkopyökki ja tervaleppä⁴. Tervaleppä ei ole täällä rajoittunut jokien rannoille ja soille vaan kasvaa myös rinteillä ja harjanteilla. Ikivihreän pensaikon lisäksi esiintyy paikoitellen myös metsänpohjaa, joka muistuttaa Euroopan pyökkimetsiä (Fagus sylvatica), kuten matalaa piikkistä karhunvatukoiden (Rubus) muodostamaa pensaikkoa ja lähes olematonta aluskasvillisuutta. Kiipijäkasveja on vähän idänpyökin rungoilla, muilla lajeilla enemmän. Ylemmät rinteet ovat lähes päivittäin sumun peitossa⁵. Molemmissa puistoissa on vaellusreittejä.

Kaukasianpihta (Abies nordmanniana subsp. nordmanniana), idänkuusi (Picea orientalis) ja idänpyökki muodostavat seuraavan vyöhykkeen². Metsätyyppi muistuttaa Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristojen saksanpihta (Abies alba) – kuusi (Picea abies) – euroopanpyökki (Fagus sylvatica) -metsää. Ehkä suurin ero on em. ikivihreä pensaskerros. Vyöhykkeen länsiosassa sijaitsevat läntisen Euraasian ehkä korkeimmat metsät. Korkein luotettavasti mitattu alkuperäinen eurooppalainen puu on 62,7 m korkea kuusi (Picea abies) Sloveniassa⁶. Venäjän ja Abhasian Länsi-Kaukasukselta on kuitenkin mainintoja vielä korkeammista kaukasianpihdoista^{7 8 9 10}. Huippumitoiksi on mainittu 85 m ⁷ ja 78 m ⁸. Jälkimmäinen on Vladimir Dinetsin arvio, jonka hän laski puun varjon avulla¹¹, joten arvion täytyy olla hyvin epätarkka; lisäksi koko alue, jolla tämä puu kasvoi, hakattiin Sotšin olympialaisten valmisteluissa¹². 85 metrin korkeus on vanha mittaus tai arvio Bujnyjn luonnonmuistomerkistä; mittauksen yksityiskohdat eivät ole enää tiedossa¹⁰. Näiden vanhojen tietojen mukaan kaukasianpihta saavuttaisi tällä suojelualueella ”usein“ 60–65 m korkeuden. Bujnyjn luonnonmuistomerkin lisäksi korkeimpien kaukasianpihtametsien kerrotaan kasvavan Kiša-laakson keskiosassa Kaukasuksen luonnonpuistossa¹⁰. Vuonna 1924 perustettu Kaukasuksen luonnonpuisto on todennäköisesti yksi maailman upeimmista luonnonsuojelualueista. Kaksi kolmannesta 2957 km² laajuisesta puistosta on metsää, enimmäkseen aarniomaista kaukasianpihdan ja idänpyökin muodostamaa⁹. Idänkuusi kasvaa hieman kuivemmassa ilmastossa ja puuttuu täysin tältä alueelta⁹. Muita puulajeja näkee pihta–pyökki -metsässä vähän; yleisimmät ovat vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus) ja metsävaahtera (Acer platanoides). Metsä on runsaspuustoista: paikallisesti jopa 1800 m³/ha ¹³. Euroopanmuratti (Hedera helix) kasvaa runsaana puiden rungoilla ja metsänpohjalla. Jokien varsilla kasvaa terva- ja harmaalepän (A. incana) muodostamia metsiköitä.

Mittaukseni saksalais-venäläisen ryhmän kanssa vuonna 2018 TruPulse 200X -laserilla antoivat kaukasianpihdan maksimikorkeudeksi 60,5 m Kiša-laaksossa (kuva oikealla) ja 59,5 m Bujnyjn luonnonmuistomerkissä. Tarkka paikka, missä kaikkein korkeimpien puiden pitäisi kasvaa, ei ollut tiedossamme, ja hyvin todennäköisesti Kiša-laaksossa kasvaa myös hiukan korkeampia puita. Näiden kaukasianpihtametsiköiden keskimääräinen korkeus oli 45–55 m. Joka tapauksessa keräämämme mittausaineisto vaikuttaa osoittavan, etteivät kaukasianpihdan väitetyt huippumitat ole totta. Eräs mahdollisuus arvioida kaukasianpihdan potentiaalinen maksimikorkeus on verrata korkeuksia, joita laji usein saavuttaa, hyvin tunnetun kuusen (P. abies) vastaaviin mittoihin. Korkeimmissa kuusimetsissä, esim. Biogradska Goran kansallispuistossa, Perućican luonnonsuojelualueella ja myös Saksan Sächsische Schweizin kansallispuiston Kirnitzsch-laaksossa laji saavuttaa mittauksieni mukaan usein 50–55 m. Tämä pätee myös Kiša-laaksoon sekä Bujnyjn luonnonmuistomerkkiin, missä kaukasianpihta mittauksiemme mukaan saavuttaa usein 50–55 m korkeuden. Tämä voisi viitata siihen, että kaukasianpihdan maksimikorkeus voisi olla suunnilleen sama kuin kuusen eli suunnilleen 61–65 m.

Kaukasuksen luonnonpuisto muodostaa Läntisen Kaukasuksen maailmanperintöalueen pääosan ja on myös UNESCOn biosfäärialue. Puisto tunnetaan erityisesti yli 1000 visentistään, jotka tosin ovat peräisin alamaanvisentin (Bison bonasus bonasus), kaukasuksenvisentin (B. bonasus caucasicus) ja amerikanbiisonin (B. bison) risteytyksistä. Puistossa elää myös satoja ruskeakarhuja (Ursus arctos) ja muutama uudelleen istutettu leopardi (Panthera pardus saxicolor).⁹ Muutamaa suosittua vaellusreittiä lukuun ottamatta saa Kaukasuksen luonnonpuistoon mennä vain erityisluvalla, mukaan lukien Kiša-laakso.

Lounas–koillinen -suuntainen Likhi-vuorijono keskisessä Georgiassa on Mustaltamereltä tulevien kosteiden ilmamassojen tiellä, joten siitä itään ilmasto kuivuu². Läntisten kosteiden metsien ikivihreä pensaskerros puuttuu kuivemmista metsätyypeistä².

Likhi-vuorijonon itäpuolella alamaita peittäisi luonnontilassa metsä puulajeinaan mm. turkintalvitammi, euroopanvalkopyökki ja idänvalkopyökki².

Vuortenrinteet ovat silti tarpeeksi kosteita idänpyökille. Yhdessä euroopanvalkopyökin kanssa se peittää yhä laajoja alueita itäisen Suur-Kaukasuksen vuoriston etelärinteillä. Tällä vyöhykkeellä sijaitsee koko entisen Neuvostoliiton alueen toiseksi vanhin suojelualue¹: vuonna 1912 perustettu Lagodekhin luonnonpuisto Georgiassa kauniine luonnontilaisine² lehtimetsineen. Puiston nykyinen koko on 179 km². 30-metriset valkopyökit ovat yleisiä; niiden leveät latvukset muodostavat holvimaisen katon rikkaan kesävihannan pensaskerroksen ylle. Idänpyökki saavuttaa Lagodekhissa korkeintaan 40 m. Rungoilla kasvaa paljon sammalia kertoen kosteasta ilmastosta. Myös kiipijäkasveja esiintyy jonkin verran. Rinnemetsät ovat aukkoisia, ja varsinkin aukot ovat tiheän piikkisen karhunvatukoiden muodostaman pensaikon peittämiä. Vuotuinen sademäärä on alarinteillä noin 1000 mm ja ylärinteillä yli 2000 mm ¹⁴. Vuoden keskilämpötila alimmilla korkeuksilla on noin 12 °C. Lagodekhi-puistossa on useita vaellusreittejä.

Koko edellä käsitellyllä alueella ylimmällä metsävyöhykkeellä kasvaa Lapin tunturikoivikkoa (Betula pubescens var. pumila) muistuttava matala Betula litwinowii -metsä. Muita runsaita puulajeja ovat kaukasianvaahtera (Acer trautvetteri), kotipihlaja (Sorbus aucuparia) sekä vuoritammi (Quercus macranthera).

Kauemmas itään mentäessä ilmasto kuivuu edelleen: Georgian itäpäästä Kaspianmeren rannikolle saakka alamaiden luonnollinen kasvillisuus on aroa mutta muutettu suurimmaksi osaksi viljelysmaaksi.

Hiukan etelään Kaspianmeren lounais- ja etelärannikolla sijaitsee kuitenkin toinen kostea metsäalue. Kuten Länsi-Georgiassa, Pohjois-Iranin alamaillakin sijaitsi jääkausien aikana refugi². Koko alueella on 65–90 puulajia riippuen lähteestä ja puun määritelmästä ^{15 16 17}. Pohjois-Iranin metsillä on monia yhtäläisyyksiä Länsi-Georgian metsiin², mutta Länsi-Georgian tiheä ikivihreä pensasmainen aluskasvillisuus puuttuu johtuen kuivemmasta kesästä. Pohjois-Iranissa on myös paljon liaaneja. Aukoissa kasvaa piikkisten pensaiden muodostamia tiheikköjä.

Suurin osa Kaspianmeren alavasta ja leudosta rannikkokaistasta on raivattu viljelyksiksi, ja vain pieniä laikkuja alkuperäistä metsää on jäljellä. Suurin osa puulajeista on kesävihantia, mutta ikivihreä puksipuu (Buxus sempervirens) muodostaa merkittävän osan puustosta. Yleisiä kesävihantia lehtipuita ovat kastanjatammi (Quercus castaneifolia), nukkavaahtera (Acer velutinum), Alnus subcordata, kaukasiansiipipähkinä, Gleditsia caspica, silkkialbitsia (Albizia julibrissin) ja taateliluumu (Diospyros lotus) ^{16 18}.

Vähintään 1000 km² Elbursvuorten pohjoisrinteiden kosteista metsistä oli koskematonta aarniometsää vuonna 2005 ¹⁵. Sademäärä on melko korkea, lännessä yli 2000 mm/v pienentyen kohti itää¹⁶. Yleisimpiä puita alarinteillä ovat kastanjatammi, euroopanvalkopyökki ja parrotia (Parrotia persica). Seuraavaa sumuista vyöhykettä hallitsee idänpyökki. Toisin kuin Kaukasuksella on ylin metsävyöhyke 2500–3000 metriin saakka on kuivempi: sademäärä on vain 400–600 mm/v ja se sisältää 4 kk kuivan kauden; täällä kasvavat matalat vuoritammi and idänvalkopyökki. Perinteisesti karjanhoitajat viettävät kevään ja kesän kuivilla ja viileillä yläharjanteilla ja siirtyvät syksyksi ja talveksi rannikolle; niinpä kostean ja usein jyrkkärinteisen idänpyökkivyöhykkeen metsät ovat säilyneet parhaiten.¹⁶ Pohjois-Iranin 15 metsäalueesta pinta-alaltaan yhteensä 1295 km² muodostettiin vuonna 2019 UNESCO:n maailmanperintöalue ”Hyrkaaniset metsät” ¹⁹. Azerbaidžanin kaakkoisnurkassa sijaitseva Hirkanin kansallispuisto (404 km²) kuuluu myös samaan metsäalueeseen.

Elbursvuorten kuivia etelärinteitä peitti alun perin harva metsä päälajinaan turkinkataja (Juniperus excelsa subsp. polycarpos), mutta se on suurimmaksi osaksi raivattu¹⁸.

KR

Lähteet:

1. Krever, V. ym. (toim.) 2001: Biodiversity of the Caucasus Ecoregion. An Analysis of Biodiversity and Current Threats and Initial Investment Portfolio. WWF.
2. Nakhutsrishvili, G. (2013): The Vegetation of Georgia (South Caucasus). Springer.
3. http://www.ents-bbs.org/viewtopic.php?f=144&t=6804
4. Memiadze, N. ym. (2013): Flora of Mtirala National Park. International Caucasian Forestry Symposium.
5. Mtirala National Park administration. Henk.koht. tied. (2014)
6. https://www.monumentaltrees.com/en/
7. IUCN (1999): World Heritage Nomination – IUCN Technical Evaluation: Western Caucasus (Russian Federation).
8. https://www.conifers.org/
9. Henk.koht. tied.
10. Kaukasus luonnonpuisto, e-mail (2018).
11. Dinets, W., e-mail (2011).
12. Dinets, W., e-mail (2018).
13. http://www.zapoved.net
14. http://enrin.grida.no/htmls/georgia/soegeor/english/biodiv/reserves/lagodekh.htm
15. Knapp. H. D. (2005): Die globale Bedeutung der Kaspischen Wälder. Teoksessa Nosrati, K et al. (toim.): Schutz der Biologischen Vielfalt und integriertes Management der Kaspischen Wälder (Nordiran). Bundesamt für Naturschutz.
16. Sagheb Talebi, K., Sajedi, T. & Pourhashemi, M. (2014): Forests of Iran. Springer.
17. Seifollahian, M., Rastaghi, M. E. & Hedayati, M.-A. (2005): Die Bedeutung der Pflanzenarten der Kaspischen Wälder. Teoksessa Nosrati, K et al. (toim.): Schutz der Biologischen Vielfalt und integriertes Management der Kaspischen Wälder (Nordiran). Bundesamt für Naturschutz.
18. Bobek, H. (1951): Die natürlichen Wälder und Gehölzfluren Irāns. Geographisches Institut Universität Bonn.
19. http://whc.unesco.org/en/list/1584