Muddus

Muddusin kansallispuisto, Ruotsi

Muddusin kansallispuisto tunnetaan erityisesti Muddus-rotkosta vesiputouksineen (video oikealla) ja paikoin lähes pystysuorine jopa 100-metrisine seinämineen. Kansallispuistossa on kuitenkin myös laajoja soita ja – mikä meille tärkeintä – suuria vanhoja metsiä.

Muddusin kansallispuisto perustettiin vuonna 1942 ja laajennettiin vuonna 1948 1. Sen nykyinen koko on 493 km2. Vuonna 1996 Muddus tuli osaksi 9409 km2 laajuista Laponian maailmanperintökohdetta, johon kuuluvat myös Sarekin, Stora Sjöfalletin ja Padjelantan kansallispuistot sekä Sjaunjan ja Stubbán luonnonsuojelualueet. Muddus, jota kutsutaan myös sen saamenkielisellä nimellä Muttos, on maailmanperintökohteen itäisin sekä myös matalimmalla sijaitseva osa, joten sen alueella metsä kasvaa parhaiten. Muddus on säästynyt hakkuilta, koska suuret suot ja rotkot ovat tehneet tukkien kuljetuksesta vaikeaa1. Muddusjaure-järven lähellä oli asumus noin vuodesta 1850 vuoteen 1909 2.

Vuotuinen sademäärä on n. 500 mm 3 ja vuoden keskilämpötila n. 0 °C 4. Peruskallio on enimmäkseen graniittia5 ja maaperät ovat köyhiä6.

53 % puistosta on metsää, 45 % suota ja 2 % järviä3. Muddus voidaan jakaa kahteen osaan: Eteläinen osa viettää loivasti kohti tekojärveä, joka on puiston eteläraja ja matalin kohta (165 m). Tämä osa on kauttaaltaan metsän peittämää mutta maanpinta on rikkonainen syvine rotkoineen ja lukemattomine pienempine kallionmurtumineen. Suurempi pohjoisosa sitä vastoin on niin tasainen, että valtavia soita ja muutama järvi on muodostunut sinne. Metsäkaistaleet kiemurtelevat soiden välissä ja muutama matala tunturi nousee 380–440 m korkeudella sijaitsevan tasangon yläpuolelle.

Metsä on enimmäkseen n. 20 m korkeata. Mänty (Pinus sylvestris) on valtapuu ja siperiankuusi (Picea obovata) toiseksi runsain. Muut puulajit ovat rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (B. pubescens), haapa (Populus tremula), kuolanharmaaleppä (Alnus incana subsp. kolaensis) ja raita (Salix caprea). Kotipihlaja (Sorbus aucuparia) ei saavuta puun mittoja. Muddus sijaitsee pohjoisboreaalisessa vyöhykkeessä7; puunkasvu on täällä kuitenkin merkittävästi parempaa kuin esim. pohjoisemmissa Suomen suurissa kansallispuistoissa. Esim. rauduskoivu on Muddusissa puuston tärkeä komponentti ja saavuttaa usein havupuiden latvuston. Korkeimmat puut ovat todennäköisesti n. 30-metrisiä. Korkein Nikon Laser 550A S -laitteella mittaamani puu oli 28,5-metrinen siperiankuusi matalassa sivulaaksossa mutta hieman korkeampia muita kasvanee suojaisissa mutta lähes luoksepääsemättömissä rotkoissa. Vanhin tunnettu mänty on itänyt vuonna 1274 ja selvinnyt neljästä metsäpalosta5. Aluskasvillisuus koostuu enimmäkseen varvuista, sammalista ja jäkälistä, joskin porot ovat syöneet jäkälät tyveä myöten (kuva alla).

Porojen laidunnuksen vaikutus jäkäläpeitteeseen. Porot eivät ole päässeet vasemmalla olevalle lohkareelle, joten sitä peittävät poronjäkälät (Cladonia spp.). Oikealta ne on syöty tyveä myöten

Metsässä näkyy paljon jälkiä menneisyyden kuloista. Mäntymetsien keskimääräinen kulojen välinen aika on ollut 110 vuotta 5. Useimmat kulot ovat kattaneet voin 1–2% metsäalueesta5. Kulot ovat olleet pienialaisia varsinkin pohjoisosassa johtuen metsien ja soiden mosaiikista; eteläosan yhtenäisessä metsässä on ollut myös suurempialaisia kuloja3. Viimeisten vuosisatojen huomattavin kulovuosi oli 1868, jolloin n. 10 % metsäalasta paloi5. Nykyään kulontorjunta on tehnyt metsäpaloista hyvin harvinaisia. Vuonna 2006 lähellä puiston etelärajaa oli kuitenkin huomattava 3 km2 laajuinen maakulo8. Tämä kuloalue on helppo nähdä vaelluspolun varrella muutama kilometri pääsisäänkäynnistä. Mäntyä paremmin varjoa sietävä siperiankuusi leviää kulojen jälkeen hyvin hitaasti: yli 200 v kulon jälkeen mänty on yhä valtapuu9.

Siperiankuusi on runsaampi korkeammalla – alempana on ollut enemmän kuloja ja ilmasto sekä maaperät ovat kuivempia3. Myös tunturikoivu (B. pubescens var. pumila, ks. Boreaalinen vyöhyke) on tärkeä puulaji korkeammalla (kuva alla). Metsänraja on hieman yli 600 metrissä, mutta yksittäisiä 2-metrisiä mäntyjä ja tunturikoivuja kasvaa aina korkeimmalle huipulle (Oerjemus Stubbá, 658 m) saakka. Siperiankuusikin saavuttaa lähes huipun.

Tässä 500 metrissä metsä koostuu enimmäkseen siperiankuusesta ja tunturikoivusta. Kuvan isoin puu on mänty

Porot laiduntavat puistossa vuoden läpi; ne suosivat talvella jäkäliä ja kesällä koivun nuoria haaroja. Porojen laidunnus ei suosi sammalia, kuten on kuvattu pohjoisimmasta Suomesta; ero voi johtua Muddusin kuivemmasta ilmastosta.9

Metsä on hyvin tutkittu ja koko metsäaluetta kattaa tutkimusalojen verkosto 2 km etäisyydellä toisistaan3. Tieteelliset tutkimukset aloitettiin jo vuonna 1926 2.

Muddusin kansallispuistoon pääsee useasta ilmansuunnasta. Pääsisäänkäynti parkkipaikkoineen, Skájdde, on lounaassa. Idässä Tjoaltadievvássa ja Nammavárren itäpuolella on parkkipaikat, joista on yhteys vaelluspolkuihin. Myös kaakosta Sarkavaresta pääsee puistoon; tämä vaihtoehto vaatii usean kilometrin vaellusta ennen puistoon pääsemistä. Lopuksi Porjus–Jällivaara -maantie kulkee pätkän puiston rajaa pitkin luoteessa. Tieltä alkaa lyhyt polku Muddusin korkeimmalle huipulle, mistä voi nähdä lähes koko puiston. Pidempää vaellusta on kuitenkin vaikea aloittaa luoteesta, koska suuret suot ovat lähes ylipääsemättömiä eikä pohjoisosassa ole pidempiä merkittyjä polkuja. Vain Rallarstigen-polku kulkee läpi puiston luoteiskulman.

Pääsisäänkäynniltä alkaa kaksi useamman päivän rengasreittiä. Pidempi sisältää myös pätkän puiston tasaista pohjoisosaa. Useimmat tekevät päivävaelluksen pääsisäänkäynniltä Muddus-rotkoa pitkin 42 m korkealle Muttosgahtjaldak-putoukselle, joka on 7 km parkkipaikalta. Rotkon lähellä polku haarautuu useassa paikassa kahteen vaihtoehtoon: maisemavaihtoehto tarjoaa komeita näkymiä rotkoon mutta nousee ja laskee yhtenään; helpompi vaihtoehto (“lättare stig”) kulkee kauempana rotkosta. Puistossa on myös viisi autiotupaa, joista yksi on lähellä Muttosgahtjaldak-putousta. Vaeltaminen sekä telttailu on vapaata koko kansallispuistossa; vain maaliskuusta kesäkuuhun puistossa on linnustonsuojelualueita, joille ei saa mennä. Vaeltaminen polkujen ulkopuolella ei ole helppoa johtuen rikkonaisista maanmuodoista etelässä ja suurista soista pohjoisessa. Puistossa voi kuitenkin nauttia yksinäisyydestä ja luonnon rauhasta ilman ihmisten ääniä. Jopa lentokoneet ovat harvinaisia Muddusin yläpuolella. Putouksen jylinä sitä vastoin kuuluu kilometrien päähän tyynellä säällä.

KR

Lähteet:

  1. https://www.sverigesnationalparker.se/en/choose-park—list/muddus–muttos-national-park/
  2. Hanneberg, P. & Löfgren, R. (1998): Sweden’s National Parks. Swedish Environmental Protection Agency.
  3. Engelmark, O. (1987): Fire history correlations to forest type and topography in northern Sweden. Ann. Bot. Fennici 24: 317-324.
  4. https://en.climate-data.org/
  5. Engelmark, O. 1984. Forest fires in the Muddus National Park (northern Sweden) during the past 600 years. Can. J. Bot. 62: 893–898.
  6. Engelmark, O, Kullman, L. & Bergeron, Y. (1994): Fire and Age Structure of Scots Pine and Norway Spruce in Northern Sweden During the Past 700 Years. The New Phytologist 126/1:163-168.
  7. Ahti, T., Hämet-Ahti, L. & Jalas, J. (1968): Vegetation zones and their sections in northwestern Europe. Ann. Bot. Fennici 5: 169-211.
  8. Fredriksson, E., Cromsigt, J. P. G. M. & Hofmeester, T. R. (2024): Wildfire influences species assemblage and habitat utilisation of boreal wildlife after more than a decade in northern Sweden. Wildlife Biology.
  9. Engelmark, 0., Hofgaard, A. & Arnborg, T. (1998): Successional trends 219 years after ftre in an old Pinus sylvestris stand in northern Sweden. J. Veg. Sci. 9: 583–592.