Hamran kansallispuisto, Ruotsi

Hamran kansallispuiston alkuperäinen 28 ha laajuinen osa on pieni mutta todellinen aarniometsä^{1 2}. Se suojeltiin vuonna 1909, joten se oli yksi Euroopan ensimmäisistä kansallispuistoista. Jo 1900-luvun alussa Hamran kansallispuistoa kuvattiin: ”todennäköisesti huomattavin jäljellä oleva aarniometsä koko Ruotsissa” ³. Hamran alkuperäistä osaa sen luoteispuolella reunustavan Svansjön rannalta ovat ehkä kalastajat kaataneet jokusen puun; muuten alkuperäinen osa on täysin kirveenkoskematon³. Kaskiviljely aarniometsän lähellä on kuitenkin saattanut vaikuttaa sen metsäpalotiheyteen⁴. Myöhemmin kansallispuistoa on laajennettu lähes 14 km²:iin. Uusi osa koostuu entisestä talousmetsästä ja suosta eikä se sisällä aarniometsää.

Hamra sijaitsee keskiboreaalisessa vyöhykkeessä⁵, alkuperäinen osa 410–420 metrin korkeudella. Vuoden keskilämpötila on 2,6 °C ja sademäärä 582 mm ². Kallioperä on graniittia² ja maaperä on köyhää³.

Kolme neljännestä Hamran alkuperäisestä osasta on havumetsää, loppu on suota ja vettä³. Kuivemmat paikat kasvavat enimmäkseen mäntyä (Pinus sylvestris) ja aluskasvillisuutena on pääosin mustikkaa (Vaccinium myrtillus), puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea), variksenmarjaa (Empetrum nigrum), kanervaa (Calluna vulguris), sammalia ja jäkäliä. Kosteammilla paikoilla kasvaa mäntyä ja kuusta (Picea abies) tai lähes puhdasta kuusimetsää; tämä on tiheää metsää, jonka aluskasvillisuutta vallitsevat mustikka ja sammalet (kuva alhaalla). Kosteissa kuusimetsissä tiheitä kasvustoja riippunaavaa (Usnea filipendula) roikkuu kuusten oksilta ja raidankeuhkojäkälää (Lobaria pulmonaria) kasvaa kuusien rungoilla. Kulojen puuttuessa kuusi valloittaa hitaasti myös hieman kuivempia paikkoja. Rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (B. pubescens) ja haapa (Populus tremula) ovat yleisimmät lehtipuut. Korkein (Nikon Laser 550A S -laitteella) mittamani kuusi oli 37-metrinen. Metsässä on yli 400-vuotiaita mäntyjä¹.

Vuoden 1700 jälkeen kuivassa mäntymetsässä on ollut viisi kuloa, viimeinen vuonna 1854, mutta tuoreessa metsässä vain yksi tai kaksi². Aikajaksolla 1400–1850 keskimääräinen kulojen välinen aika oli 67 vuotta; suurin osa kuloista oli maakuloja, jotka tappoivat varsinkin kuuset, lehtipuut ja pienet männyt mutteivät suuria mäntyjä⁴.

Kaksi pysyvää tutkimusalaa perustettiin – boreaaliselle metsälle poikkeuksellisesti – jo vuonna 1922 ². Sen jälkeen metsän rakenne on muuttunut huomattavasti kulontorjunnan seurauksena².

3-kilometrinen aarniometsäpolku („Urskogslingan“) alkaa kansallispuiston pääsisäänkäynniltä. Lyhyt oikopolku mahdollistaa 2-kilometrisen vaihtoehdon, mutta suosittelen lämpimästi pidempää reittiä, koska sen varrella ovat monet hienoimmista paikoista, kuten kuvankaunis suolampi Näckrostjärnen, kuiva mäntymetsä sekä korkea ja tiheä kuusimetsä em. lammen lounaispuolella. Polun varrella on myös tuore tuulenkaatoalue, jossa näkyy tutkijoiden merkkejä. Telttailu ei ole sallittua aarniometsässä mutta vapaata kansallispuiston uudemmassa osassa.

KR & TM

Lähteet:

1. Hamra National Park, Ancient Woodlands, Quiet Wetlands and Wild Rapids.
2. Linder, P. (1998): Structural Changes in Two Virgin Boreal Forest Stands in Central Sweden over 72 Years. Scand. J. For. Res. 13: 451–461.
3. Hanneberg, P. & Löfgren, R. (1998): Sweden’s National Parks. Swedish Environmental Protection Agency.
4. Linder, P. & Östlund, L. (1998): Structural changes in three mid-boreal Swedish forest landscapes, 1885–1996. Biological Conservation 85/1–2, 9-19.
5. Ahti, T., Hämet-Ahti, L. & Jalas, J. (1968): Vegetation zones and their sections in northwestern Europe. Ann. Bot. Fennici 5: 169–211.