Urho Kekkosen kansallispuisto – Sompion luonnonpuisto – Kemihaaran erämaa-alue, Suomi
Suomen toiseksi suurin (2547 km2) kansallispuisto (jota kutsutaan myös nimellä UKK-puisto) ja siihen liittyvät Sompion luonnonpuisto (179 km2) ja Kemihaaran erämaa-alue (302 km2) muodostavat yhden Euroopan suurimmista ja upeimmista erämaista (Venäjän ulkopuolella). Suuri osa alueesta on metsätöntä (tunturia ja suota), mutta se sisältää myös laajoja männyn (Pinus sylvestris) ja hieskoivun (Betula pubescens) sekä alueen eteläosassa myös siperiankuusen (Picea obovata) muodostamia lähes luonnontilaisia metsiä (kuva alla), yhteensä lähes 2000 km2; metsiä on hakattu vain paikoin Urho Kekkosen kansallispuiston eteläosassa sekä Kemihaaran erämaa-alueella1. Metsät ovat matalia ja avoimia, mutta harmaissa keloissa ja maapuissa, käkkäräisissä männyissä ja avoimissa näkymissä on oma kauneutensa. Etenkin Suomujoen laakson mäntymetsät ovat upeita. Varsinkin tuntureilla koivut ovat pääasiassa tunturikoivua (B. pubescens var. pumila, ks. Boreaalinen vyöhyke). Aluetta käytetään porojen laiduntamiseen. Poron villi kantaisä, sittemmin Suomesta hävinnyt tunturipeura, kuului alueen luonnolliseen eläimistöön, mutta porokarjan ylisuuri koko on lähes hävittänyt kuivempien metsien jäkäläpeitteen. Susia (Canis lupus) valitettavasti ammutaan poikkeusluvilla puistossakin, koska ne aiheuttavat vahinkoa porotaloudelle. Niinpä sudet ovatkin vain harvinaisia vierailijoita Venäjältä. Korkeus merenpinnasta ulottuu 113 metristä (Raja-Jooseppi) 718 metriin (Sokosti), sademäärä on noin 400–500 mm/v ja vuoden keskilämpötila alimmilla korkeuksilla noin -1 °C. Granuliitti on kallioperän yleisin kivilaji1.
Urho Kekkosen kansallispuisto on suosittu vaelluskohde mutta niin laaja, että syrjäisemmissä kolkissa on mahdollista vaeltaa jopa viikkokausia erämaisessa luonnossa näkemättä muita ihmisiä. Vaeltajat liikkuvat ennen kaikkea puuttomalla tunturialueella. Polkujen ulkopuolella vaeltaminen on pääsääntöisesti hyvin helppoa: aluskasvillisuus on matalaa varvikkoa, metsä harvaa ja rinteet loivia. Myös eripituisia vaellusreittejä on runsaasti. Urho Kekkosen kansallispuiston eteläosassa on suuria arvokkaita2 ylitsepääsemättömiä soita. Kansallispuistossa on myös villejä jokia, joiden yli voi olla vaikea päästä ainakin alkukesästä. Suuressa osassa kansallispuistoa telttailu on vapaata, ja ilmaisia autiotupia löytyy myös (jossa voi kuitenkin olla kuorsaaja tai hyttysiä!). Sompion luonnonpuistossa saa liikkua vain kahta polkua pitkin, ja telttailu on sallittua vain Sompiojärven rannalla. Kemihaaran erämaa-alueella ei ole merkittyjä polkuja, mutta liikkuminen ja telttailu on vapaata. Teitä pitkin pääsee moneen paikkaan ympäri aluetta (paitsi itään, missä on Venäjä), bussilla pääsee länsirajalle (https://www.eskelisen.fi/).
KR
Lähteet:
- Urho Kekkosen kansallispuiston, Sompion luonnonpuiston, Kemihaaran erämaa-alueen sekä Vaaranaavan, Nalka-aavan ja Uura-aavan soidensuojelualueiden hoito- ja käyttösuunnitelma. 2016. Metsähallitus.
- Ruuhijärvi, R. (1980): Suoluontoa pohjoisesta etelään. Teoksessa Havas, P. ym. (toim.): Suomen luonto 3: Suot. Kirjayhtymä.