
Musturin vanhojen metsien suojelualue, Suomi
Musturin suojelualue on kooltaan 59 ha, josta kuitenkin vain 23 ha on aarniometsää1. Loppu on ojitettua rämettä, istutustaimikkoa, entistä metsätalousmetsää ja sekä suojelualueen lounaisnurkassa pieni Musturinlammi. Ikimetsä ei ulotu lammen rantaan, vaan sijaitsee pääasiassa suojelualueen keskisestä pohjoisosasta kaakkoiskulmaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Myös aivan länsipäädyssä on pieni laikku vanhaa metsää. Aarniometsä sijaitsee 155–175 m korkeudella. Vuoden keskilämpötila on n. 5 °C ja sademäärä n. 700 mm 2.
Aarnio on pääosin hienoa kuusivaltaista (Picea abies) tiheää runsaspuustoista tuoretta kangasta ja muistuttaa Musta-Kotisen metsää. Samoin kuin Musta-Kotisessa, Musturissa on paljon komeita haapoja (Populus tremula). Myös vanhoja mäntyjä (Pinus sylvestris) on melko paljon. Raudus- (Betula pendula) ja hieskoivua (B. pubescens) on vain vähän. Kotipihlajan (Sorbus aucuparia) taimia on melko paljon mutta se ei saavuta puun mittoja. Korkeimmat puut ovat yli 30-metrisiä. Jopa haapa saavuttaa ainakin 32 m korkeuden (kuva oikealla). Kirjanpainaja (Ips typographus) on tappanut jonkin verran kuusia ja tehnyt metsään pieniä aukkoja. Lahopuuta on paljon. Aluskasvillisuudessa vallitsevat mustikka (Vaccinium myrtillus) ja sammalet. Suojelualueen itäpuolella kulkevalta metsätieltä lähtee peruskartastoonkin merkitty kapea lyhyt polku, joka johtaa vanhan metsän kaakkoiskulmaan. Polun kohdalla tien vastakkaisella puolella on levennys ja polun puolella suojelualueen merkki. Pian aarniometsän saavutettuaan polku häviää aluskasvillisuuteen. Muita ihmisen jälkiä aarniometsässä ei olekaan lukuun ottamatta tutkijoiden merkittyjä koealoja. Liikkuminen ei ole aivan helppoa sammalen peittämien kivikoiden ja kaatuneiden puiden takia. Suojelualueen nuoressa osassa aarnion ulkopuolella liikkuminen on vielä hankalampaa tiheiden taimikoiden vuoksi. Vaikka suojelualue ja varsinkin ikimetsä on pieni, se on rauhallinen, koska sijainti on varsin syrjäinen: vain harvoin metsään kuuluu kaukaisia autojen ääniä.
KR
Lähteet:
- https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/suojelu-ennallistaminen-ja-luonnonhoito/natura-2000-alueet/musturi
- https://en.climate-data.org/
